Pentti Oinonen ja miksi Persuja ei ihan aikuisten oikeasti kannata äänestää
“Jos nais- tai miespari haluaa leikkiä makuuhuoneleikkejä, niin miksi siihen pitää sekoittaa lapsi” ihmetteli Oinonen. Hän myös varoitti, että jos hallituksen esitys sisäisestä adoptio-oikeudesta hyväksytään, lapsi tulee koulukiusatuksi.
Toivoisi, että mies varmaan halusi olla sarkastinen. Kun eduskunnassa asti pitää tälläisiä laukoa, Oinonen taitaa olla ihan tosissaan. Oinosen logiikan mukaan ongelma ei ole kiusaajissa, vaan kiusatussa. Kielettään siis nörtit, eliminoidaan introvertit ja muutenkin poikkeavat niin johan päästään kiusaamisesta.
Oinonen myös ihmetteli, missä vaiheessa aletaan vaatia oikeutta mennä naimisiin eläimien kanssa. En edes ala eritellä mikä kaikki tuossa argumentissa on pielessä, mutta jos noin surkeita kommentteja täytyy heittää, niin todelliset perustelut ovat ilmeisen vähissä.
Olen hyvin harvoin sitä mieltä, että joku ihminen on ihan todella oikeasti tyhmä, mutta Oinonen taitaa olla. Se, että hän on edennyt Perussuomalaisissa kansanedustajaksi asti kertoo Perussuomalaisista paljon. Toivottavasti kyseisen puolueen äänestäjät viimein heräävät miettimään, ketä hulluja he eduskuntaa äänestävät.
Jos joltain on päässyt unohtumaan, niin viimeisin sankari oli totta kai Tony Halme, jonka poliittisia meriittejä mm.
1) Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tony Halmeen 29. tammikuuta 2004 salakuljetuksesta, laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä, ampuma-aserikoksesta, huumausaineiden käyttörikoksesta sekä aseen varomattomasta käsittelystä neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 80 päiväsakkoon.
2) Halme sai 7. helmikuuta 2006 eduskunnan puhemieheltä huomautuksen kielenkäytöstään eduskunnan istunnossa.
3) Maksa- ja haimatulehdus liiallisesta alkoholin käytöstä
4) 2.8.2006 Halme tuomittiin Vakka-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta.
5) Halme matkusteli eduskunnan taksikortilla, vaikka oli kovaan ääneen luvannut olla niin tekemättä
6) Tony Halmeelle myönnettiin työkyvyttömyyseläke tammikuussa 2007
Persu-populismi saattaa vaikuttaa hassulta ja hauskalta, mutta haluaako kukaan oikeasti tälläisiä ihmisiä eduskuntaan.
Mitä kyseiseen lakiehdotukseen tulee, niin keskustelu homoparien oikeuksista menee hieman ohi aiheen. Lain avulla turvataan kaikille lapsille samat oikeudet, vanhempien sukupuolista riippumatta. On valitettavaa, että fundamentaalikristityt ja persujuntit yrittävät esittää lain homokysymyksenä. Kysymys on lasten oikeuksista, eikä siitä, onko homoseksuaalisuus hyväksyttävää.
RSS - Posts
siis aivan juntti. ihme ja kumma että pentti saa vuonna 2009 laukoa tämmösiä kommentteja ihan noin vaan. mies pois eduskunnasta ja heti
Lähetin mailia hänen avustajalleen ehdottaen asiaa
Ei ole vastannut.
Hei,
Jos itse olette niin viisaita ja filmaattisia niin miksi ette ole itse eduskunnassa? Ihmetyttää myös se että kyllä anonyyminä haukutaan milloin jos ketäkin mutta omalla nimelllä ei uskalleta edes äänestää.
Kukahan tuossa on se pahvi?!
Minun oma sukunimeni on aika isolla tuossa Blogin ylälaidassa, ja kokonaisuudessan tuolla sivun oikeassa laidassa hieman hakukentän yläpuolella.
Edustuksellisen demokration idea on se, että pieni joukko edustaa kansaa. Ei kaikkien fiksujen ja filmaattisten tarvitse eduskunnassa olla.
…ja tarkistapa lähteesi ennen kuin väität, että en äänestä.
edit: Sukunimeni näet myös tuosta tämän kommentin yläreunasta tuollaisen sinivalkoisen kuvan vierestä.
#47 Oinonen presidentiksi?
Homosuhteet sekä eläimiin sekaantumisen yhdistänyt kansanedustaja Pentti Oinonen on pyytänyt anteeksi sanomisiaan. Oinonen teki näin ison periaatteellisen virheen. Ihminen ei ole vastuussa muiden ihmisten tunteista vaan ainoastaan omista puheistaan ja teoistaan. Omia sanomisia ei pidä pyytää anteeksi koskaan vain sillä perusteella, että joku on loukkaantunut, eikä varsinkaan painostuksen vuoksi.
Se mitä oikeasti on sanottu, ja millaisessa yhteydessä, on jokaisen luettavissa Eduskunnan nettisivuston hakupalvelusta, tässä tapauksessa hakusanalla “hauveli”.
Oinonen esitti kannoton vertauksella, joka on kielellinen keino tuoda asiansa esille selkeästi. Oinosen kommentti on tulkittu tunneperäisesti tai tarkoituksenhakuisesti väärin sekä irrotettu asiayhteydestään. Homot ovat heittäytyneet marttyyriksi, keskittyneet henkilöstä puhumiseen asioiden sijaan, koska ei ole olemassa mitään perusteita antaa homoille adoptio-oikeutta.
Oinonen kysyi, missä on vapaamielisyyden raja. Oinonen ei verrannut homoja koiriin, vaan vertasi homosuhdetta ihmisen suhteeseen koiraan. Objekti tässä on suhteen laatu, eivät homot ihmisinä.
Mikähän olisi ollut ihmisten reaktio, jos Oinonen olisi ilmoittanutkin jälkikäteen, ettei hän pidä ihmisen ja koiran seksuaalista suhdetta moraalittomana. Olisiko Oinosen kommentti homosuhteista tällöin hyväksytty – vai olisiko Oinonen yhtäkkiä se liian vapaamielinen ihminen?
SETAn mielestä kaikki seksuaalisuuden muodot ovat normaaleja. Kysymyksen esim. pedofiliasta SETA kuitenkin ohittaa epäloogisesti vetoamalla nykyisiin lakeihin: yhtäkkiä laki määritteleekin sen, mikä on normaalia ja mikä ei.
Homojen sisäisessä adoptiossa eivät olleet vastakkain ne, jotka ajavat lasten etua ja ne, jotka eivät aja, vaan vastakkain on ja tulee aina olemaan ne, joiden omatunto sanoo, että homosuhde on väärin ja ne, joiden omatunto ei näin sano. Lasten etu olisi se, että keinohedelmöityksiä ei sallita perheeseen, josta puuttuu isä tai äiti.
Seksuaalisuuden sisältävät suhteet ovat aina myös moraalisia asioita. Homosuhde on moraalisesti aivan yhtä epäterve, sairas, epänormaali, kammottava, iljettävä, oksettava, likainen, tai mitä ilmaisua sitten käytetäänkin, suhde kuin ihmisen suhde eläimeen.
Oinosen kommentti olisi siis myös täysin looginen. Jos joku väittää, että homosuhde ei ole yhtä moraaliton kuin suhde eläimeen, on tämä moraalinen kannanotto ja tällöin ihminen hyökkää omista moraalikäsityksistään lähtöisin sananvapautta vastaan.
Olkaa vain sitä mieltä, että homosuhde ei ole moraaliton, mutta jos Oinonen ja mm. minä olemme toista mieltä, on meillä oikeus tähän näkemykseen ja sananvapauteen, ettekä voi moraalisten kannanottojen perusteella vaatia kansanedustajan eroa sen enempää, kuin Oinonen voi vaatia homosuhteiden puolustajien erottamista yhteiskunnasta. Oinonen ei ole vaatinut teidän moraalisesti pilalle menneiden ihmisten erottamista, mutta te vaaditte Oinosen erottamista.
Oinonen taitaa olla ainoa MIES eduskunnassa ja mies, jolla on selkärankaa tehdä moraalisia kannanottoja. Oinonen presidentiksi.
A. S. (Pk-seutu, 22.5.2009 19:55)
Pahoittelut edelliselle kommentille, että julkaisussa meni näin pitkään. Kommenttisi päätyi spämmin puolelle, minne se kyllä sisällön puolesti suunnilleen kuulusikin mutta julkaistaan nyt. En jaksa ottaa kauhesti mielipiteisiisi kantaa, tuo keskustelu on onneksi jo käyty Suomessa. Jotkut kohda kuitenkin ihmetytti.
“Seksuaalisuuden sisältävät suhteet ovat aina myös moraalisia asioita… Jos joku väittää, että homosuhde ei ole yhtä moraaliton kuin suhde eläimeen, on tämä moraalinen kannanotto ja tällöin ihminen hyökkää omista moraalikäsityksistään lähtöisin sananvapautta vastaan.”
Ei kai moraalia koskevat väitteet ole mitenkään sananvapautta vastaan hyökkääviä? Kyllähän moraalista pitää pystyä keskustelemaan, suuntaan ja toiseen.
Teillä on toki oikeus mielipiteisiin, voitte olla ihan mitä mieltä ihan mistä tahansa. Mutta meillä muilla on oikeus toivoa, että ihmiset joiden mielipiteet ovat noin… noh, keskiaikaisia, eivät edusta kansaa Eduskunnassa.
Toivottavasti sinä ja Oinonen ette edusta Suomalaiste enemmistöä – ettekä muuten edustakkaan. Aina löytyy Hullu-uhoja ja Hitlereitä, me muut voimme vain toivoa (ja toimia sen puolesta), että nämä henkilöt pysyvät vähemmistössä.