Uusi Adsense liittymä
AdSense ehdotti tänään uuden liittymän käyttöönottoa. Kyseessä on hieman visuaalisempia ja joitakin uusia ominaisuuksia mukaan tuova käyttöliittymä. Liittymä näyttää ensisilmäykseltä paljon enemmän AdWords tai Analytics liittymältä ja mukana on esimerkiksi ihan näppärät graafit AdSense tuloista, klikeistä, RPM (Revenue Per 1,000 Impressions) arvoista ja niin edelleen. AdSense-käyttöliittymä alkoi olla melko kulahtanut, joten päivitys oli tervetullut.
Kanavakohtaisten tuottojen seuraaminen on aika paljon kätevämpää uudella liittymällä. Uudella liittymällä on myös mahdollista seurata tietyn sivun tuottoja URL Channel ominaisuuden avulla suoraan AdSense liittymästä. Ennen tämä piti hoitaa Analyticsin avulla. Näppärää mutta ominaisuus ei tunnu vielä toimivan. Osoitteet, jotka lisäsin, eivät tallentuneet järjestelmään.
Edit: lisäksi uudella liittymällä voi aika kätevästi vertailla eri mainostyyppien, kokojen ym. ominaisuuksien perusteella, mitkä mainokset tuottavat parhaiten. Näyttää kuitenkin siltä, että ei ole mahdollista yhdistää vaikkapa Channel vertailua mainoskoko vertailuun. Tieto siitä, miten paljon 250×250 mainokseni tuottavat verrattuna perus bannerriin ei ole kauhean hyödyllinen, jos en saa sivukohtaisia eroja esiin.
Toinen kummalisuus jonka havaitsin, liittyy RPM arvoon. Käsittääkseni eCPM on määritelmältään (tulot/näytöt)*1000. Olettaisin, että RPM on sama asia, mutta kaikkien mainoksieni RPM on huomattavasti matalampi kuin eCPM. Joku viisaampi voisi valaista asiaa.
Kauhean mullistavalta liittymä ei vaikuta mutta toki omia tuloja on hauskaa katsella hienoina käppyrinä. Mitä mieltä muut liittymää kokeilleet ovat?





Jätä kommentti